Iiu Susirajan valokuvanäyttelystä jäi mieleen se käsittämätön itsensä häpäiseminen, johon Iiu vuodesta toiseen kykenee. Vaatii pokkaa videoida itseään pursottamassa kaksi minuuttia kermavaahtoa pullosta nojatuolin istuinosalle ja antaa katsojan piinallisesti odottaa sitä väistämätöntä hetkeä, kun taiteilija istuu siihen nojatuoliin. Niinhän siinä myös kävi. Vain hameen helmat estivät näkemästä, kun kermavaahto turskahtaa takamuksen alta. Uusi idea: banaanin voi koristella ompelemalla parsinneulalla ja villalangalla siihen koristepistoja.
Mansikkapaikka-näyttelyssä oli esillä veistoksia, installaatioita, maalauksia, grafiikkaa ja valokuvia. Yllättävän hienoja teoksia, tyylilaji laidasta laitaan. Erityisesti ilahdutti se, että jokaisen teoksen / taiteilijan kohdalla oli QR-koodi, jolla pääsi kyseisen taiteilijan nettisivulle. Hauska oli myös näyttelyyn tehty Spotify-soittolista, jonka niin ikään sai ladattua QR-koodin avulla.
Jäin jumiin katsomaan ja ihmettelemään taiteilijapari Grönlund-Nisusen tieteen ja tekniikan estetiikasta ammentavaa kineettistä taideteosta. Noin 1,5 m x 1,5 m -kokoisella supermatalareunaisella "tarjottimella" oli n. 60 000 halkaisijaltaan alle puolisenttistä metallikuulaa. Teoksen moottori kallisti hitaasti tarjotinta joitakin senttejä, jolloin kuulat lähtivät vyörymään vastakkaiseen reunaan. Kun kaikki kuulat olivat pysähtyneet, tarjotin kallistui takaisin. Ällistyttävää oli, että kuulat eivät lähteneet vyörymään reunan yli - yksi kuula tosin hyppäsi kerran pois.
En osannut päättää, oliko Kim Simonssonin kirkkaan vaaleanvihreä samettipintainen kaurista selässään kantava tyttö -patsas ihana vai ällöttävä.
ARVOSANA MUSEOKÄYNNILLE: Odotusta parempi elämys 4,5 (MAX 5)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti