Jääkauden jälkiä (viimeisin päivitys su - aamuna klo 8.30)

Tämä teksti on omistettu C:läisille :-)

Matkamme aikana olemme nähneet paljon jääkauden jälkiä ja vaikutuksia Suomen luonnossa.

Tunturit ovat aikoinaan olleet hyvin korkeita ja terävähuippuisia vuoria. Jäämassat ovat murentaneet ja hioneet niiden huiput pyöreiksi  ja mataliksi. Se maamassa on nyt etelämpänä Suomea kivenlohkareina, kivinä ja hiekkana.    

Kurut  ovat muodostuneet jään reunoille, kun sulamisvedet ovat vieneet maa-aineksen mennessään. Jäljelle on jäänyt rotkomainen kuilu. (Kuva: Siida-museo)

Harjut ovat muodostuneet, kun hitaasti etelään valuva jää on työntänyt hiekkamassoja edellään. Isoja ja pieniä harjuja oli Turku - Tampere - Kuopio - Joensuu -linjalla paljon. Maasto niissä oli kuivaa kangasmetsää, eli hiekkamaaperässä aluskasvillisuutena oli varpuja, ei pensaskerrosta ja puut pääosin mäntyjä.  

Pirunpelto on vähän samanlainen kuin mukulakivikatu, mutta kivet ovat maastossa ja noin ämpärin kokoisia tai isompia.

Suppa on syntynyt jäiden sulamisen aikana. (Kuva: Siida-museo)

Suuri jäälohkare on jäänyt hiekkamaan sisään ja sulanut sieltä ympäristöään myöhemmin. Jäljelle on jäänyt iso kuoppa hiekkamaahan. Hiekka toimii hyvänä eristeenä ja toimii jääpalalle oivana pakastimena. Saman ilmiön pienessä mittakaavassa voi nähdä varjoisilla teidenpientareilla huhtikuussa tai sahoilla purukasoissa paljon lähempänä kesääkin. Näimme me eilen lunta tunturin kupeessakin.

Siirtolohkareet ovat emäkalliosta ironneita, jään mukana kulkeneita isoja kiviä. Yksi tunnetuimmista siirtolohkareista on kivi, jolle seitsemän veljestä kiipesi sonneja pakoon.  

Pohjanmaan lakeudet entisen merenpohjan seurauksena.